Virpi Manninen – Hyvinvointivalmentaja – Kuka olen?
Nimi: Virpi Manninen
Kotipaikka: Tampere
Perhe: puoliso, yksi lapsi, kolme kissaa
Harrastukset: kuntosaliharjoittelu, pianon soitto
Oma liikuntatausta on alkanut satujumpasta nelivuotiaana. Joukkuevoimistelusta siirryin tanssin pariin yläkouluikäisenä ja päälajin, jazz-tanssin, lisäksi olen treenannut hyvin monenlaisia tanssin eri lajeja, viimeisimpänä steppitanssi.
Tanssituntien lisäksi ryhmäliikunta vei mukanaan aikuisella iällä ja oma innostus ohjaamiseen on pitkälti peräisin ihan mahtavilta ohjaajilta, jotka ovat näyttäneet esimerkkiä ja antaneet itselleni suuria elämyksiä tunneillaan.

Miten hyvinvointivamennuksen yrittäjyys sai alkunsa? Ajatus on kytenyt pinnan alla jo pitkään, oikeastaan koko aikuisen elämäni ajan. Viime vuosina olen ottanut askeleita sitä kohti, että jonain päivänä voisin tehdä 90-luvun puolivälissä urheiluseurassa harrastuksena aloittamastani liikunnanohjauksesta itselleni työn. Tietoisesti aloin tätä asiaa viedä eteenpäin, kun sain kipinän oman parempaan hyvinvointiin tähtäävän muutosprosessin lähdettyä isommalla vaihteella eteenpäin.
Aloitin matkan oman paremman olon saavuttamiseksi liikuntaa arkeen lisäämällä. Kohentunut kunto ja inspiroivan oman valmentajan esimerkki saivat aikaan sen, että ex-tempore laitoin hakemuksen ryhmäliikunnan ohjaajaksi liikuntakeskukseen ja siitä se ajatus sitten lähti, että voisihan sitä vaikka opiskellakin jotain alaan liittyvää. Että olisi jotakin konkreettista pohjaa jo aiemmin omatoimisesti hankitulle tiedolle ja osaamiselle. Hyvinvointivalmennuksen korkeakouludiplomiopinnot JAMK:ssa tulivat päätepisteeseen kesäkuussa 2023 ja nyt on aloitettu yrittäjän taival ideoita ja hyviä käytännön harjoituksia reppu pullollaan.

Omasta elämänmuutosmatkani aloituksesta voit lukea lisää blogista: Elintasorengas . Lisää faktoja ajatuksistani ja osaamisestani löydät sivuilta: